|
Maahanmuuttajille apua kotoutumiseen
Oulun Eteläisen alue on toistaiseksi kansainvälistynyt muuta maata hitaammin. Kuntien ulkomaalaisväestön osuus voidaan yhä laskea promilleissa. Alueen 14 kunnassa asuu yhteensä noin 600 ulkomaan kansalaista, mutta määrä on 2000-luvulla kasvanut vuosittain useita kymmeniä. Lisäksi alueen oppilaitoksissa opiskelee lähes 200 ulkomaalaista opiskelijaa.
Oppilaitoksissa ja yrityksissä kansainvälinen toiminta alkaa olla arkipäivää, mutta kaikki viranomaiset ja julkiset palvelut eivät vielä ole valmiita kohtaamaan kansainvälistä asiakasta. Tämä on huomattu alueen oppilaitoksissa, joissa nyt pyritään erilaisin hankkein parantamaan alueen valmiuksia vastaanottaa maahantulijoita.
- Ihmisten liikkumista ei voida estää mutta sen vaikutuksia voidaan ohjailla oikeilla toimenpiteillä. Kyse ei ole rahasta vaan uudenlaisesta toimintakulttuurista ja asenteesta, korostaa projektipäällikkö Maija Korpela Ylivieskan seutukunnasta.
- Kansainvälistyminen on faktaa. Alueellamme ei pitäisi vain jäädä odottelemaan ja seuraamaan sivusta. Negatiivinenkaan keskustelu ei ole huonoa, vaan kertoo vain tilanteen uutuudesta ja muutoksen nopeudesta, Korpela huomauttaa.
Maahanmuuttajat niputetaan puheissa helposti yhdeksi passiiviseksi joukoksi, joka vaatii kunnilta resursseja ja toimenpiteitä. Korpela kehottaa vaihtamaan näkökulmaa ja pohtimaan, miten esimerkiksi yritykset pystyisivät hyödyntämään ulkomaisten opiskelijoiden ja maahanmuuttajien tietotaitoa ja näiden lähtömaiden verkostoja.
- Suurin osa maahanmuuttajista tulee tänne perheen tai puolison mukana, ja koulutuksensa puolesta monet voisivat työskennellä johtavissakin asemissa, Korpela hoksauttaa.
Kotoutuminen alkaa arjen asioinnista
Maija Korpelan tehtävänä on auttaa kansainvälisiä opiskelijoita kotoutumisessa ja arkisessa asioinnissa. Korpelan luotsaaman kaksivuotisen Cross Cultural Coordinator -hankkeen tavoitteena on yhteistyössä oppilaitosten, viranomaisten ja palveluntarjoajien kanssa parantaa näiden käytännön valmiuksia asioida ulkomaalaisten opiskelijoiden kanssa. Hankkeeseen tehdyn esiselvityksen perusteella juuri opiskelijat jäävät helposti maahanmuuttajille suunnattujen palvelujen ulkopuolelle.
Myös projektipäällikkö Päivi Moilanen Haapaveden opistolta näkee maahanmuuttajien tukipalveluissa ja viranomaisten valmiuksissa puutteita. Moilasen mukaan vaikeudet arkisessa asioinnissa voivat hidastaa kotoutumista tai jopa estää sen kokonaan. Opiston R.O.A.D. -hankkeen tarkoituksena on auttaa maahanmuuttajanaisia ja -nuoria kotoutumaan tarjoamalla muun muassa koulutusta ja vertaistukea.
Hankkeet järjestivät yhdessä Maaseudun sivistysliiton kanssa keskiviikkona Ylivieskassa kansainvälistymistä käsittelevän seminaarin. Tilaisuudessa kuultiin puheenvuoroja niin viranomaisilta kuin alueella työskenteleviltä ja opiskelevilta ulkomaalaisiltakin.
Lisätietoja:
Maija Korpela, projektipäällikkö, puh. 044 0657121, etunimi.sukunimi at ysk.fi
Cross Cultural Coordinator -hanke, Ylivieskan seutukunta/Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu
Päivi Moilanen, projektipäällikkö, puh. 040 868 2283, etunimi.sukunimi at haapop.fi
R.O.A.D. -hanke, Haapaveden opisto
|