Ajankohtaista

Elinkeinoelämä kiinteästi mukana KOKO:ssa


Uusi aluekehittämisen koheesio- ja kilpailukykyohjelma (KOKO) käynnistyy ensi vuoden alusta. Ohjelmien valmistelijat saivat Oulun Eteläisen aluevaltuustolta kiitosta siitä, että alueen elinkeinoelämä on huomioitu ohjelmissa hyvin. Yrittäjäjärjestöjen edustajat ovat olleet mukana suunnittelemassa ohjelmien sisältöjä.

Nivala-Haapajärven ja Haapaveden-Siikalatvan seutukuntien ohjelmassa erityisinä kehittämiskohteina ovat ELME-studio Nivalassa, BIO-Studio Haapajärvellä, BWPolis Haapavedellä ja maanalaisfysiikan tutkimus Pyhäjärvellä sekä näiden kautta edelleen alueen yritykset ja oppilaitokset. Suunnitellusta 250 000 euron vuosibudjetista 60 % haetaan rahoitettavaksi maakunnan kehittämisrahalla ja loput alueelta.

Ylivieskan seudun KOKO on koordinatiivinen ohjelma, josta rahoitetaan pienimuotoisia kuntalähtöisiä hankkeita ja esiselvityksiä. Kunnat voivat esittää ideoita hankkeista, joista seutuhallitus tekee rahoituspäätökset. Tarkoituksena on kannustaa etsimään uusia, innovatiivisia kehittämistapoja. Esimerkkejä hankeaihioista ovat pienten kuntien vetovoimatutkimus ja uusiutuvaan energiaan liittyvä liiketoimintaselvitys. Ohjelman vuosibudjetti Ylivieskan seudulla on 130 000 euroa.

Ohjelmien lopullinen rahoitustaso selviää alkuvuodesta, kun valtioneuvosto päättää maakuntien kautta alueille jaettavan kehittämisrahan suuruudesta.

Kalajoen kaupunki ryhtyy vetämään KOKO:n yhteyteen perustettavaa matkailukeskusten verkostoa. Verkosto on osa laajempaa valtakunnallista matkailun kehittämistyötä, jota työ- ja elinkeinoministeriö koordinoi.

Korkeakoulut vahvistavat yhteistyötä alueella

Aluevaltuusto merkitsi tiedoksi Oulun Eteläisen alueella toimivien korkeakoulujen puitesopimuksen, joka on uudistettu kuluvana vuonna. Puitesopimuksen tavoitteena on koota alueen koulutus-, tutkimus- ja kehittämistoimintaa, poistaa päällekkäisyyksiä, lisätä työnjakoa ja tehdä strategisia valintoja koulutuksen suuntaamisessa. Tavoitteena on saada myös yhteisiä toimitiloja, henkilöstöä ja tutkimusresursseja.

Puitesopimus allekirjoitetaan 21.12. Oulun yliopistolla. Samana päivänä yliopistolle luovutetaan Kerttu Saalasti -säätiön 200 000 euron lahjoitus, jolla Oulun Eteläisen alueen kunnat kartuttavat yliopiston rahastoa. Säätiön hallitus on esittänyt, että alueen kunnat yhdessä sitoutuisivat kartuttamaan säätiön pääomaa kolmen vuoden ajan lahjoitusta vastaavalla summalla.

Lisätietoa Oulun Eteläisen alueen KOKO:ista

 


Lisätty 04.12.2009
Lisääjä: Jukka Koivisto / Ylivieska OE